Kaupunki voisi ostaa metsää, antaa potkut kukkahattutädeille, ja lähettää masentuneet ihmiset virkistymään rankametsään vesisateessa. Kaikenlainen syrjäytyminen, masennus ja perheiden sisäiset ongelmat ratkeaisivat parhaiten laittamalla ihmiset töihin! Pään silittely vain työntää ihmiset syvemmälle kurjimukseen - ikään kuin validoi väitteen että "emmää pysty". Puhti päälle ja hihat heilumaan! Tietenkin vähä kerrallaan.
------------------ ------------------------ ----------------------------
Kaikki ovat samalla viivalla; se on itsestä kiinni tämä "eriarvoisuus" Mahdollisuus tehdä työtä voitaisiin tarjota verotusta ja tukia joustavammaksi tekemällä. 50 euron satunnaisesta tulosta menettää toimeentulon.
Mutta sitä en ymmärrä että on "masentuneita" jotka eivät viitsi edes ulos lähteä, vaan valittavat vaan - ja nostavat tukia. Ylös ja ulos ja jotain tekemään, vaikka siivoamaan porraskäytävää ja pihaa!
------------------ ------------------------ ----------------------------
Yksi unelmistani olisi perustaa toipumiskeskus, jossa jokaisella olisi asunto, ja keskuksessa olisi erilaisia toimintoja, joiden yhteydessä olisi töitä. Jokaiselle maksettaisiin keskuksen sisäistä rahayksikköä työn mukaisesti: jos teet työtä, saat päivän palkan. Jos et tee työtä, et saisi. Ruoka olisi käytännössä saatavilla vain jos saapuisi aamulla johonkin työpisteeseen ja tekisi jotain hyödyllistä ajallaan.
Erityisen tärkeätä nykynuorille olisi oppia syy-seuraussuhteet liittyen työhön ja palkkioon. Jani on esimerkki median sekoittamasta nuoresta, joka ei tajua että "kaikesta vaivannäöstä on hyötyä" (sananlaskut 14:23). Tai ainakin tällaisen kuvan sain kommenteistasi Jani. Nykynuorisoltamme on kaikenlaisten tukien ja monimutkaisen työmarkkinajärjestelmän myötä mennyt usko tähän perustavanlaatuiseen luonnonlakiin. Sen vuoksi he makaavat kotona eivätkä viitsi edes yrittää - he eivät usko että se kannattaa! Katkeruus ja tunne omien mahdollisuuksien puuttumisesta sitten vie mielialan ja johtaa toimettomuuteen.
Jokainen voi tehdä työtä! Pitäisi unohtaa työsopimukset ja palkat ja sen sellaiset, jos ei työtä ole saanut, ja yksinkertaisesti tehdä jotain! Mitä tahansa! Piirrä vaikka kissan kuvia paperille, tai jos sinulla ei ole varaa kynään ja paperiin, siivoa taloyhtiösi piha joka viikko! Siivoa, osallistu talkoisiin, korjaa rakennuksia, auta vanhuksia, ... ja ihan varmasti joku jossain vaiheessa huomaa sinut ja antaa sinulle työpaikan. Tai jos ei anna, niin ainakin jotain palkintoja saat tekemisistäsi; esimerkiksi voit saada tarjouksia korjata naapurisi pyörän rahaa vastaan, tai jotain... Tai jos et koskaan saa mitään ja aina vaan yrität ja teet ahkerasti joka päivä mainitsemiani töitä, tule kertomaan minulle niin selvitetään mistä kiikastaa. Kaikesta vaivannäöstä ON hyötyä, ja antakaa (palveluita tai hyödykkeitä) niin teille annetaan!
Tässä kuvailemassani keskuksessa kävisi siis sillä tavoin, että jos et tee mitään, et saisi syödäkään (kraanavesi olisi ilmaista, eli sitä saisi nauttia). Paastoaminen pari päivää tai viikon on loistava tapa puhdistaa keho ja mieli masennuksesta ja muustakin sekavuudesta (kokemusta on minullakin!). Lopulta tekisi mieli syödä, ja voisi mennä tekemään jotain työtä päiväksi, jonka jälkeen saisi ostaa päivällistä ja muita ruokia keskuksen kaupasta. Tällä tavoin oppisi lyhyellä syklillä (ja nopeasti) että työstä on hyötyä, ja että laiskottelu ei kannata. Asukas alkaisi huomata, että hänen teoillaan on konkreettista vaikutusta hänen elämäänsä. Vatsa on paras tapa opettaa ihmistä!
Työt voisivat olla esim. seuraavan kaltaisia:
- maataloustyötä
- metsätyötä
- autonkorjausta
- vanhustenhoitoa (jos yhteydessä olisi vanhustenkoti)
- keittiötyötä
- leipomista
- siivoamista
- rakentamista
Henkistä työtä voisi myös harkita, mutta se on monella tavalla ongelmallista:
- liian vaikeaa arvioida (esim. tietokoneohjelmointi näyttää päällepäin kuin mitään ei tapahtuisi )
- ei auta masennuksesta ja muista henkisistä ongelmista kärsiviä - ainakaan yleensä
- vaatii liikaa pääomaa
- olisi vaikeaa myydä (keskus voisi myydä muita palveluitaan, kuten auton korjausta, siivoamista, meijeri- ja leipomotuotteita...
------------------ ------------------------ ----------------------------
Jaa-a, minusta kyllä tuntuu että kun "diagnoosi" (se suuri peljätty lopullinen ja erehtymätön) on annettu, on ihmisellä ikäänkuin "velvollisuus" olla työkyvytön ja mihinkään sopimaton yksilö. Tässä tarvittaisiin paradigman muutosta. "Sairauksien" hoitamisen sijaan lääketieteen ja mielenterveyshoidon pitäisi alkaa hoitaa terveyttä! Huomaatko eron: hoidetaan terveyttä, ei sairauksia! Ihan eri lähtökohta. Ja tiedätte varmaan kuinka paljon tässä maassa popsitaan masennuslääkkeitä, ja niillä ei hoideta yhtään mitään (paitsi ehkä jotain akuuttioireita, eli joku häviävän pieni prosentti tapauksista).
- Lääkäri kuuntelee kun potilas sanoo että on vaikeaa, kirjoittaa reseptin - ja saa palkan
- Yhteiskunta maksaa, kun kerran lääkäri sanoo että pitää - ja kansa köyhtyy
- Potilas ostaa pillereitä - ja lääkefirma saa rahaa
Huomaatteko? Tässähän tämä eriarvoisuuden kaava on: keskivertokansalainen maksaa korkeasti palkatun henkilön määräämiä turhia lääkkeitä, joita valmistaa moraaliton lääkefirma. Keskivertokansalainen köyhtyy, masentunut pysyy masentuneena (koska hän on kerran saanut "diagnoosin") ja lääkefirman omistajat rikastuvat. Hieno järjestelmä - not! Ja kaikkein ironisinta on, että tämä masentunut on sellaisessa Tukholman syndroomassa, että hän palvoo yhteiskuntaa, lääkäriä, ja lääkefirmaa suurena pelastajana. Todellisuudessa hänen pitäisi heittää pillerit roskiin, astua ulos masennuksestaan ja mennä haistamaan raikasta ilmaa.
------------------ ------------------------ ----------------------------
Olen samaa mieltä ettei aina pärjää yksin, varsinkaan jos on kehitysvamma tai jokin muu elinikäinen haitta. Tällöin perheen, kyläyhteisön ja valtion pitää auttaa. Ja jos muut elävät vastuullisesti, meillä on yltäkylläisesti varaa hoitaa heikompia, ja itse asiassa Jumala tietenkin siunaa meitä siitä.
MUTTA: miten meillä muilla on varaa siihen että jokainen alkaa vaatia erilaisia "oikeuksia":
- vaaditaan että joku toinen maksaisi elatuksen
- vaaditaan että joku toinen tulee hoitamaan homman jos tuntuu vähän vaikealta
- vaaditaan että joku toinen tarjoaa työpaikan
jne..
Kuka sitten tuo meille koulutuksen ja työpaikat, venäläisetkö? Vai ruotsalaiset? Kenties saksalaiset? Ehkä EU? Meillä on asennevamma, ja meidän pitää oppia elämään omilla jaloillamme!
Sen voin sanoa erään masentuneen nuoren aikuisen tilanteesta, häntä vuosia seuranneena, että hänen suurin ongelmansa on hänen itsepäisyytensä!!! Hänelle ei voi antaa mitään ohjetta, vaan hän itsepäisesti ajaa itsensä piippuun rappioelämällä, kunnes hän on taas ihan kuilun pohjalla ja lääkitystä pitää lisätä. Ja tämä on se josta puhun: itsepäisyys, jota vielä lääketieteen edustajat kannustavat (koska heille maksetaan siitä että tässä maassa joka viides nuori käyttää mielenterveyspalveluita). Tämä on sairasta! Ja samanaikaisesti tutkimukset osoittavat, että monet hoitokeinot ovat täyttä huuhaata: lääkkeet ja terapiat sun muut eivät todellisuudessa auta! Se mikä on tutkimuksissa todettu toimivaksi, on turvallinen yhteisö, jossa voi unohtaa omat "demoninsa", mahdolliset menneisyyden traumat, ja rakentaa tulevaisuutta.
Hesarissa kerrottin joitain viikkoja sitten juuri sodan traumatisoimista lapsista tehdystä tutkimuksesta, jossa terapian todettiin itse asiassa pitävän yllä masennustilaa ja toipuminen oli huonompaa niillä joita "hoidettiin". Meillä Suomessa ollaan kasvattamassa uutta kroonisesti sairaiden sukupolvea, joita ei ollenkaan kannusteta toipumaan ja menemään eteenpäin elämässä. Olen kaksi tapausta nähnyt. Toinen meinasi jäädä mielisairaalaan, koska lääkärin on niin helppoa sanoa että "tosi paha tilanne on, parempi kuin pidetään osastolla"... tämä maa on sairas, ja sairaus on asenteissamme! Ja pahinta on, että tämä on kuin mitä raamattu puhuu sanoessaan että "pahan miehen armollisuuskin on julmuutta" (sananl. 12:10) - tästä on rakkaus kaukana kun ihmisestä tehdään vihannes, tai hänet aivopestään uskomaan enemmän omaan sairauteensa kuin tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiinsa!
------------------ ------------------------ ----------------------------
Aitoa lähimmäisenrakkautta tässä juuri haetaankin, ja sitä ei yhteiskunnan rahoja haaskaamalla olla saatu, kuten itsekin sanoit. Mutta sen sanon, että jos masentunut henkilö jää katkerana vain odottamaan että hänen tarpeensa kohdattaisiin, ei se ole muuta kuin ajan haaskua.
Itsesääli, katkeruus, kapina, itsepäisyys, ... näitä kaikkia masentunut ihminen pitää sisällään, ja niistä tulee este toipumiselle. Masennus on yleensä enemmän huomion hakemista, kuin todellinen sairaus.
Valitettava tosiasia on, että ihmiset eivät ole yhtään todennäköisemmin myötätuntoisia sinua kohtaan, vaikka tekisit miten monta "sitten minut kyllä huomataan"-juttua (kuten masennus). Ja jos uppoat sellaiseen kierteeseen, annat elämäsi hintana katkeruudesta. Ja se on huono kauppa se!
